Meistä
Olen Ritva Tuomela, asun Mäntsälässä. Valmistuin perushoitajaksi 1994. Vuosien aikana olen toiminut useissa eri työtehtävissä mm. ikäihmisten parissa ja avosairaanhoidossa terveyskeskusten vastaanotoilla.
Mielestäni ikääntyneiden tulee voida asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja saada sitä tukea mitä tarvitsee. Apua arkeen ja seuraa yksinäisyyteen. Jokaiselle tärkeitä sosiaalisia kontakteja. Usein ensimmäisiä haasteita vanhuksella on ulkoilun väheneminen. Ulkoilu tukee hyvinvointia, tuo iloa ja piristää. Haluan tarjota siihen turvaa. Näillä ajatuksilla perustin Hilpin Helppi Senioripalvelut.
Olen ihmisläheinen ja auttamishaluinen. Arvoihini kuuluvat luotettavuus, turvallisuus, aito läsnäolo sekä kiireettömyys.
Minulla on myös runsaasti koirakokemusta vuosikymmenien ajalta. Kotona kasvaa nuori labradorinnoutaja Bono, joka rakastaa ihmisiä ja on hyvin sosiaalinen. Hän tulee tarvittaessa mielellään mukaani rapsutettavaksi. Lemmikkieläimen silittely ja helliminen parantaa mielialaa ja vähentää ahdistusta.
Lähtöpisteeni on Mäntsälä. Toiminta-alueena koko Keski-Uusimaa ja Itä-Uusimaa sekä eteläinen Päijät-Häme (Kärkölä - Lahti - Orimattila).